Alkaa joulu lähestyä, Vanillakin sai ensimmäisen joululahjansa paketissa Suomesta. Kiitos! Täällä joulun tunnelmaa on kyllä ollut melko vaikea saavuttaa, on vielä vihreää, tosin osa puista on kauniissa syksyisissä väreissä punaisen ja oranssin kirjavina. Talven sateetkin on alkaneet. Tänään on satanut kaatamalla vettä koko päivän. Melkein voisi sanoa, että on ikävä Suomen valkoista, lumista talvea. Kuulin, että kinoksia on riittänyt sillä suunnalla.. Meidän ensi viikonlopusta on taas tulossa melko kesäinen, 18 astetta lämmintä ja auringon paistetta. Sikäli kun lupaukset pitää paikkansa. Toivon, että pitää.
Sen verran on joulu kuitenkin kolkuttanut ovella, että paketit Suomeen ja Sveitsiin on lähetetty. Samoin pari hassua korttia. Kyllä muuten oli iso työ siinäkin.. Toivottavasti edes löytävät tiensä perille. Niin. Ja veneeseen on asennettu jouluvalot :) Ne on tietty kaikissa mahdollisissa kirjavissa väreissä, en vieläkään ole osannut päättää tykkäänkö niistä vai en. Siis valoista kyllä tykkään yleisesti, mutta miten olis vaan sellaset perinteiset keltaset valot ilman kaikenmaailman räikeitä sirkusvärejä? Noh, tässä maassa tietysti yleisesti ottaen menee niin, että mitä enemmän valoja ja mitä räikeempiä niin sitä parempi..
Vanillan kiitospäivän juhlinta sujui mielenkiintoisissa merkeissä lähellä San Diegoa, Oceansidessa. Tavattin paljon uusia haukkuja ja myös pieniä lapsia. Vanilla joutui myös kokemaan sitä oikeaa "koiranelämää" eli sisälle ei juurikaan päässyt, vaan päivät ulkona ja yöt autotallissa isossa koiralaumassa. Ja täkäläiset autotallit ei muuten myöskään ole mitenkään kovin pieniä.. Kaikenkaikkiaan Vanillalle erinomainen ja opettava kokemus. Oon niin iloinen, että kaikki sujui hyvin, eikä tarvinnut miettiä. Todella ylpeä olen pienestä hauvasta. Lapsiahan Vanilla ei nimittäin ole juurikaan tavannut, ainakaan siis näin lähietäisyydellä, ja kiitospäivän kokemukset siitä, että kolmevuotias villiviikari syöttää toisella kädellä ruokaa ja tarraa toisella kädellä korvasta samaan aikaan, on varmasti Vanillalle kullanarvoista.
Meidän elämä Vanillan kanssa onkin nykyisin ollut pääasiassa uuden opettelemista. Se on kumma, että koira, jonka katsoo olevan sosiaalinen ja helppo pitää mukana, saattaakin yllättäen olla jotain ihan muuta, kun astutaan uuteen maailmaan, jossa meitä ympäröi yli 9 miljoonaa ihmistä, vapaana ei pääse juoksemaan läheskään päivittäin ja elämä on paljolti autossa odottamista tai veneessä odottamista tai toimistossa odottamista, riippuen siitä, että onko neiti päässyt töihin mukaan vai ei. Mutta lähestulkoon joka päivä minua on odottanut iloinen yllätys siitä, kuinka hienosti Vanilla suvaitsee kaikki oudot asiat. Erilaiset ihmiset, skeittilaudat, räkyttävät koirat.. Täytyy sanoa, että meidän pienestä maalaiskoirasta on tullut ihan kelpo citykoira melkoisen lyhyessä ajassa. En olis uskonu miten sopeutuvaisia nuo otukset on kun oikeesti pitää olla. Nyt vaan odotellaan niitä viikonlopun telttaretkiä vuorille ja purjehdusreissuja saarille, että saa koirat juosta. Tosin onhan täällä muutama hieno paikka löytynyt, aina vaan pienen automatkan takaa. Eniten tuskaa on kuitenkin ehkä tuottanut sekä omistajalle että koiralle se tosiasia, ettei meidän uudessa perheessä saa koirat nukkua sängyssä! Noh, ehkä siitä on vähän joustettu puolin ja toisin ja Vanillalle on rakennettu oma pieni pesä sängyn jalkopäähän.. josta voin aina välillä kaapata pienen karvapallon kainaloon!
Ollaan saatu meidän tokotreenejäkin taas eteenpäin. Ruutu on hyvällä mallilla, kaukokäskyt menee nyt jo hienosti, eikä koira edistä enää yhtään. Seuraamisen käännöksen on saanu vauhtia ja luoksetulot pysähdyksineen alkaa olla mukavan näyttäviä. Mistähän sitä sitten löytäis semmoset sopivat kisat tältä mantereelta..? Vanillan synttäritkin on nyt sitten vietetty. Neiti on 4-vuotias! Järkyttävää kuinka nopeasti aika menee, se oli niin pieni vielä niin vähän aikaa sitten.. Myöhäiset onnittelut vielä kaikille sisaruksille!
Me jäädään nyt Vanillan kanssa odottamaan sitä meidän valkeaa joulua, joka odottaa koillis-Oregonin vuorilla. Tosin Vanilla varmasti odottaa enemmän niiden kahden bordercollien tapaamista kuin lunta...
Tässä vielä muutama kuva mustavalkoisesta seilorista:
