February 22, 2010

Voi tätä pakkasta..

Pakkanen paholainen koko ajan haittaa treenaamista. Agilitytreenit toisensa jälkeen on peruuntuneet liian kylmyyden takia. Ja silloinkin, kun olisi edes hieman lämpimämpää, niin osallistujia ei sittenkään riitä niin paljoa, että treenit pidettäisiin. Taitaa olla Anne Saviojan radanlukukurssi tammikuun viimeisenä viikonloppuna meidän viimeinen kosketus agilityn ihmeelliseen maailmaan. Oli muuten hyödyllinen kurssi. Nimenomaan ohjaajalle. Tuli niin paljon uusia juttuja, että menee varmaan seuraava puoli vuotta niitä opetellessa. Koira sai kuitenkin kehuja, vaikka ohjaaja ei niitä niin kovasti niittänytkään..Yllätys yllätys :).

Agilitytreenien puutteessa Vanilla on saanut sitten tokoilla. Ja käydä vetohiihtämässä aina, kun töiltäni ehdin eikä pakkanen ole liian kova. Viikonloppuna treenasimme pitkästä aikaa noutoja, ja se kyllä näkyi, että vähän on taukoa ollut. Noutokapula oli meinaan NIIN hieno juttu, että oli aivan valtavan vaikeaa istua sivulla kapulaa heitettäessä...Noh, onneksi sekin kuitenkin korjaantui muutaman toiston myötä. Tokon avoimen luokan liikkeet olisivat itseasiassa tällä hetkellä oikein hyvin paketissa, kun vaan joskus ehtisi kisoihin. Nyt on tuota odottelua, että odottaako Vanilla pentuja ja maaliskuun puolessa välissä itsellä tiedossa kuuden viikon työreissu Kalifornian aurinkoon (tai sinne pimeän laboratorion peränurkkaan). Että taitaa noi kisailemiset nyt jäädä odottamaan parempia aikoja. Ruututreeniä ollaan myös tehty ja se alkaa pikkuhiljaa sujua. Tällä hetkellä hieronnan alla olisi kaukot. Välillä tytön rutiini nousta maasta istumaan ei pidä ja se alkaa valua eteenpäin. Lisää treeniä siis. Seisomiset sujuu näistä ehdottomasti parhaiten. Tekisi kovasti mieli ottaa taas joku ihan uusi liike harjoittelun piiriin...

Danin kanssa ei mene tällä hetkellä ihan yhtä hyvin. Se oksenteli läpi viime yön. Pahoinvointilääkettä kehiin ja se saatiin onneksi loppumaan. Nyt vaan odotellaan, että ruokahalu palautuisi normaaliksi ja toivotaan, ettei kysymyksessä ollut mikään ruokamyrkytys tai muukaan antibiootteja vaativa vitsaus. Kyllä nuo syöpähoidot sen verran tuota vastustuskykyä heikentää ilman antibioottikuurejakin. Vanilla tosin ei ole oireillut mitään, että voihan se olla, että johtuu vaan hoidoista...?

February 19, 2010

Hoidot jatkuu

Eilinen päivä vietettiinkin taas kerran Helsingissä. Onneksi hoitokerrat ovat enää kolmen viikon välein niin ei tarvitse jatkuvasti ajella, tulee noita kilometrejä mittariin muutenkin ihan kiitettävästi! Tämänkertainen eläinlääkärireissu sujui selkeästi edellisiä paremmin, liekö nakkipaketilla mitään tekemistä asian kanssa...? Jokatapauksessa Dani oli paljon rennompi kuin aikaisemmin. Ehkä se on pikkuhiljaa jo tyytynyt kohtaloonsa, kun on viimeisten viikkojen aikana rampattu lääkärissä melkoisen tiheään. Ja kehuja tuli. On kuulemma niin kiltti koira, että harvoin törmää. Antaa tökkiä neulaakin jalkaan ihan kaikessa rauhassa. Se, mikä kuitenkin tärkeintä, niin mitään vakavia sivuvaikutuksia ei lääkitykset ole aiheuttaneet. Poika on taas tarkastettu päästä varpaisiin niin sydänultran kuin verikokeenkin merkeissä. Ja hoidot ovat tehonneet! Imusolmukkeet ovat palautuneet täysin normaalikokoisiksi. Ennuste on siis tällä hetkellä erittäin hyvä. Ajatella, että kun asia ensimmäisen kerran todettiin, annettiin elinaikaa noin 6 viikkoa...ilman hoitoja siis. Nyt se aika on jo melkein mennyt ja koira on iloinen ja tuntuu terveeltä!

Vanillakin pääsi mukaan muistelemaan citykoira-aikojaan. Täytyy kyllä sanoa, että aika helppo noiden kanssa on tuolla Helsingin vilskeessäkin olla. Ennen kotiinlähtöä poikettiin vielä siskon luona kylässä. Melkein näytti siltä, että koirat olisivat mieluummin jääneet sinne rapsuteltaviksi. Vaan ehkä se oma piha olisi ennenpitkää niitäkin houkutellut kerrostaloelämää enemmän. Jännä on kuitenkin huomata, kuinka kotonaan ne osaa sielläkin olla. Ei häiritse äänet eikä muutkaan kaupungin ihmeellisyydet.

Taas on kuitenkin myönnettävä, että kyllä oli ainakin mammasta niin ihanaa palata kotiin maaseudun rauhaan. Kyllä se niin stressaavaa on se elämä Helsingissä...

February 16, 2010

Tästä se lähtee :)

Pitkän pohdinnan ja pienen painostuksenkin jälkeen päätin vihdoin aloittaa kirjoittelun laumamme touhuista. Tähtinä näissä kertomuksissa toimivat bordercolliet Dani ja Vanilla.

Dani on jo 9-vuotias herrasmies, jonka kanssa on tällä hetkellä edessä melko vaikeat ajat, sillä vain muutama viikko takaperin pojalla todettiin lymfooma eli imusolmukesyöpä. Tauti ei kaikeksi onneksi ehtinyt vielä kovin pitkälle, minkä johdosta päädyimmekin yrittämään syöpähoitoja. Hoidot ovat tähän mennessä tehonneet hyvin ja sivuvaikutuksia ei ole juurikaan ollut. Hieman tuo nyt tuntuu karvaa pudottavan ja lääkärikäyntien jälkeen on hetken tavallista väsyneempi. Poitsu ei kaikeksi onneksi näytä tietävän tuon taivaallista vakavasta sairaudestaan, vaan syö hyvin, leikkii ja touhuaa pirteänä, kuten aina ennenkin. Suurena yllätyksenä tuo diagnoosi tuli meidän perheellekin, kun ainut merkki koko taudista oli turvonneet imusolmukkeet. Ikinä ei olisi uskonut...Ennuste on kuitenkin tällä hetkellä hyvä, joten ei muuta kuin päivä kerrallaan elellään.

Toisena tähtösenä onkin paimentyttö Vanilla. Vanilla on 3-vuotias energinen pikku pakkaus, jonka varalle on tietysti suuria suunnitelmia niin harrastuspuolella kuin muutenkin. Vanilla onkin arkemme ilopilleri. Koirillamme on kotisivut, jotka kertovat näistä kaveruksista enemmän. Tänne on tarkoitus kirjoitella jatkossakin yleisiä kuulumisia ja uutisia niin treeneistä, kisoista kuin mahdollisesti tuloillaan olevan pentueenkin vaiheista. Näistä aiheista myöhemmin lisää. Tervetuloa seuraamaan taas yhden koiraperheen arkea ja kotoisia kommelluksia.